Sopu-kuivuri kuivattaa näppärästi syksyn sadon

Toukokuussa 2003 myyntiin tullut uudentyyppinen elintarvikekuivuri on herättänyt kiinnostusta ja hämmästystä. Kuivuri on nimittäin kokoontaitettava, kevyt, käytännöllinen ja mikä parasta - aivan uusi keksintö!

Laite on kokoontaitettava ja kooltaan se on käyttövalmiudessaan 80 x 35 x 45 senttimetriä. Sen säilytyskoko kokoontaitettuna on 84 x 47 x 8 senttimetriä. Tuotteen paino kuljetuspakkauksen kanssa on 3 kg ja sen materiaali on kokonaisuudessaan elintarvikemuovia (polypropeenia). Kuivuri sisältää kahdeksan konepestävää kuivausritilää. Ritilän koko on 21 x 33 cm eli kuivausalaa yhteensä 0,55 m2 (1m x 55cm).

Tällä hetkellä olo on innokas ja odotteleva. Kaikki lähti siitä, kun aikuisiällä opiskeluaikanani keräsin päättötyötäni varten sieniä ympäri Suomen maata ja huomasin reissullani, että mukaan otettava kuivuri olisi kätevä apu silloisten, raskaiden koneiden sijaan. Koko ideahan kuulosti aluksi omaan korvaankin ihan vitsiltä, mutta taittelin kuitenkin kuivuriksi sopivan, kokoontaittuvan koevedoksen omiin tarpeisiini. Jäin kuitenkin miettimään juttua vielä opiskelujeni jälkeenkin. Rohkaistuttuani kävin paikallisen keksintöasiamiehen juttusilla. Yllätyshän se oli itsellenikin, ettei tällaista ole missään aikaisemmin keksitty, nauraa tuotteen keksijä Soile Puljula.

Elintarvikemuovi polypropeeni on ympäristöasiain lisäksi muutenkin käytännöllinen materiaali juuri kuivuriin, sillä se ei jätä makua, kestää hyvin normaalit kuivauslämpötilat, happamia marjoja, eikä kuivattavat tuotteet tartu ritilöihin. Sopivan elastisuuden ansiosta ritilä voidaan muotoilla “kaatosuppiloksi” ja näin kuivatut tuotteet voidaan kipata suoraan ritilältä purkkiin. Valmistusmateriaalista johtuen laite on myös kevyt.
Sopukuivuri soveltuu kaikenlaisten elintarvikkeiden kuivaamiseen ympäri vuoden. Alkukesällä voi kuivata yrttejä, syyskesällä sienet ja marjat, myöhemmin syksyllä juurekset ja kotimaiset hedelmät. Talven mittaan voi kuivattaa retkiruokia ja hyödyntää kauppojen hedelmä- ja vihannestarjouksia.

- Kuivuriin mahtuu kotitalouskäytössä paljon tavaraa. Kaikki tarjottimet ovat myös konepestäviä ja taittuvia, joten niiden hygieenisyydestä huolehtiminen on helppoa. Ja mikä parasta, koko kuivurin saa taiteltua kuljetuslaatikkoon ja pistää piiloon kun kuivattavat elintarvikkeet loppuvat, neuvoo Soile Puljula.

- Kuivumisaika riippuu niin puhaltimesta kuin tuotteestakin. Esimerkiksi yrttien kuivaamiseen jo 30 astetta riittää mainiosti ja aikaa menee muutama tunti. Luonnollisesti vaikkapa paksut omenanpalaset tarvitsevat enemmän aikaa ja korkeamman lämpötilan. Kuivurissa on itsessään lämpömittari sekä ohjeet erilaisten tuotteiden kuivaamiseen, muistuttaa Soile Puljula.
Lämpötilan ja ilmavirtauksen sääteleminen onnistuu laitteen päällä olevien ohivirtausläppien avulla, joita suurentamalla tai pienentämällä lämpötilaa voi säädellä näppärästi.

Laite toimii erillisellä kuivauslähteellä, esimerkiksi auton sisätilan lämmittimellä. Lämmönlähteen teho voi olla 600 W - 1200 W. Sopivin on 700 - 800 W. Lämmönlähde ei kuulu tuotteeseen.
Sopukuivuriin voi tutustua Oulun luontokaupassa, Rovaniemellä Desing Parkissa ja eri tapahtumissa. Syksyllä 2003 Kuopion joulumessuilla 13. - 14. 12.

Soputuotteen www-sivut ovat www.soputuote.fi.

Lähde/Lisätietoja:
Soputuote Ky
Soile Puljula
Puh. 0400 748 817

Ajankohtaista:

Tiedote

Sopu-kuivuri on saanut Tasavallan Presidentin myöntämän INNOSUOMI 2004 KUNNIAMAININNAN. Lisää
www.innosuomi.fi/fi/innosuomi-kilpailu/palkitut2004/sopu.html>

Muuta

Oheistuotteeet

MYYMME KUIVURIT, PUHALTIMET JA OHEISTUOTTEET ALENNETUIN HINNOIN. linkkarimallinen veitsi (5 €) Kuivausta käsittelevä kirja: Raija Hentman: Herkutellen luonnossa; Kuivatuotteista kunnon eväät. 4. painos. Hinta 19 €.


© Soputuote Ky 2003